RISTIINNAULITTU JUMALA - EVANKELIUMIN SANOMA!

13.08.2021

Jumala kuolee verisellä ristillä sovittaakseen ihmisen itsensä kanssa. Voiko mikään olla dramaattisempaa? Se on rakkaus, joka ohjaa tämän hämmästyttävän tapahtuman, Raamattu sanoo: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä". Tässä syy siihen, miksi Jeesus kulki vapaaehtoisesti Golgatan tietä Ristinpuuhun, siksi, ettei yksikään hukkuisi, vaan hänellä olisi "iankaikkinen elämä"

Katsotaanpa taaksepäin, alkuun. Ihminen luotiin hengelliseen yhteyteen Jumalan kanssa. Mutta hän kapinoi haluten itse olla oma jumalansa; itsekkyyden, synnin ja pahan myrkky saastutti siten ihmisluonnon. Maailma ja historia osoittavat tämän selvästi. Jokapäiväiset sanomalehdet näyttää myös samaa. Synti on rikos Jumalan käskyjä ja tahtoa vastaan, ja kuka meistä ei ole esimerkiksi valehdellut, pilkannut, kohdellut toisia huonosti, ollut rakkaudeton tai itsekäs. Tämä myrkky luo sisäisen tyhjyyden ja tyytymättömyyden, koska ihminen on nyt luopunut siitä, mihin hänet luotiin. Yhteys Luojaan, jolla oli elämän lähde, oli katkennut.

Mutta, Jeesus tuli luoksemme. Jumalan Poika ojensi tuskallisesti kätensä ristillä, aivan kuin hän halusi halata koko maailmaa. Suuret naulat lävistivät Vapahtajan kädet ja jalat. Isä Jumala antoi sen tapahtua, koska rangaistus synneistämme langetettiin Hänelle. Jeesus käsitteli "synti ongelmaa" ja sen seurauksia lopullisesti niin, että jokainen ihminen voi saada anteeksi syntinsä ja tulla sovitetuksi Jumalan kanssa. Meidän syntimme Jeesus otti kantaakseen kuin jättimäinen magneetti, ja hän kärsi rangaistuksen meidän syntimme vuoksi.

Nyt kuin vertauksessa; olet syyllistynyt vakaviin rikoksiin yhteiskunnassa ja seisot tuomioistuimessa. Ennen sinun tuomiotasi joku astuu esiin ja sanoo: "Minä otan hänen rangaistuksen kannettavaksi, tuomitkaa minut". Näin tapahtuu ja sinä menet vapaana ulos oikeudesta. Jeesus teki meille tämän niin, että me saamme olla täysin armahdetut. Vapautettuina voimme olla vapaana pelosta tilinteon ja tuomion päivänä. Ja saamme iankaikkisen elämän taivaassa.

Tätä Pelastusta emme voi saada neuvotelemalla, ei ole mahdollista korvata tai ansaita sitä hyvillä teoilla. Synti on sovitettava. Hinta on maksettava kokonaan ja rangaistus on kärsittävä, jotta iankaikkinen oikeudenmukaisuus suoritetaan; Tämän teki Jeesus rakkaudesta meihin. Pelastus on lahja yksin Jumalan armosta. Käännymme Jumalan puoleen, tunnustamme tarpeemme Jeesuksesta ja hänen Pelastuksesta, ja uskomme. Silloin ihme tapahtuu, ihminen uudestisyntyy Jumalan lapseksi. Suhde Jumalaan palautuu, täytymme rauhalla ja ilolla, saamme lämpimän "rakkaudenviltin" meidän jäätyneen sielumme ylitse. Ristiinnaulittu Jumala, Jeesus ristillä, joka nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä ja joka elää, sanoo sinulle: "Tervetuloa kotiin rakas lapseni"...
 

SINULLE, JOKA ET VIELÄ OLE OTTANUT JEESUSTA JA PELASTUSTA VASTAAN: Raamattu sanoo, että meidän täytyy suullamme Tunnustaa ja sydämessämme Uskoa, niin me pelastumme. Jos haluat kääntyä Jumalan puoleen ja ottaa vastaan Jumalan armolahjan Jeesuksen Pelastus, niin voit nyt rukoilla "Pelastusrukouksen" missä otat vastaan Jeesuksen ja Pelastuksen, syntiesi anteeksiannon ja ikuisen elämän Taivaassa.

Tämä Pelastusrukous merkitsee siis että luovutat elämäsi Jumalalle ja että Jeesus on sinun Herrasi ja Vapahtajasi, että haluat kääntyä Jumalan puoleen ja seurata Jeesusta elämässäsi. Jos haluat, rukoile nyt äännekkäästi ja sydämmestäsi Jumalalle, voit rukoilla omilla sanoilla, mutta tämä on hyvä apu:

"Isä Jumala...minä käännyn Sinun puoleen...Vastaanotan Pelastuksen Jeesuksen Kristuksen kautta...Rakas Herra Jeesus, tule sydämeeni...Anna anteeksi syntini...Puhdista ja vapauta minut...Teen parannusta ja käännyn pois synnistä ja pahuudesta...Kiitos Jeesus että kuolit syntieni puolesta ja otit minun rangaistuksen puolestani...Kiitos syntieni anteeksiannosta...minä uskon Sinuun...ja hyväksyn sinut Jeesuksen Herranani ja Vapahtajanani...Uskon että olet noussut ylös kuolleista...Ja että minä saan nyt iankaikkiseen elämään Taivaassa...Täytä minut läsnäolollasi Pyhässä Hengessä... Sinun rauhalla ja ilolla...Rukoilen Jeesuksen nimessä, Aamen...

Ipsam voluptatem quia voluptas sit aspernatur aut odit aut fugit sed quia consequuntur magni dolores eos qui ratione voluptatem sequi nesciunt neque porro quisquam est qui dolorem ipsum quia dolor sit amet consectetur adipisci.

Explicabo nemo enim ipsam voluptatem quia voluptas sit aspernatur aut odit aut fugit sed quia consequuntur magni dolores eos qui ratione voluptatem sequi nesciunt neque porro quisquam est qui dolorem ipsum quia dolor sit.

Exercitationem ullam corporis suscipit laboriosam nisi ut aliquid ex ea commodi consequatur quis autem vel eum iure.

Dolores et quas molestias excepturi sint occaecati cupiditate non provident similique sunt in culpa qui officia deserunt mollitia animi id est laborum et dolorum fuga et harum quidem rerum facilis est et expedita distinctio nam.

Dolorem eum fugiat quo voluptas nulla pariatur at vero eos et accusamus et iusto odio dignissimos ducimus qui blanditiis praesentium voluptatum deleniti.

Voluptatem accusantium doloremque laudantium totam rem aperiam eaque ipsa quae ab illo inventore veritatis et quasi architecto beatae vitae.

Kodin sisustus © Kaikki oikeudet pidätetään 2021
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita